JAKKE MÄKELÄ: MIKÄ RIITTÄÄ LIBERAALEILLE?

“Mikä riittää kirkon liberaaleille?” Tämä on rehellinen kysymys, jonka olen saanut väitellessäni kirkon tulevaisuudesta erittäin suuresti arvostamani, erittäin älykkään ja erittäin konservatiivisen ihmisen kanssa. Jos hyväksymme nyt kirkollisen vihkimisen kaikille pareille, mikä on seuraava vuosituhantinen perinne jonka aiomme murskata? Riittääkö meille mikään, vai aiommeko muuttaa kirkkoa kunnes sitä ei enää pysty erottamaan vihervasemmistolaisesta keskustelupiiristä?

Kysymys on itse asiassa todella terävä, ja rehellisesti sanottuna todella vaikea. Ainoa rehellinen vastaus on, että en tiedä.

Konservatiivin toiminta-ajatus on kirkas ja selkeä

Myös useimmat konservatiivit myöntävät, että Raamatussa on paljon asioita, joita on vaikea tulkita. Ja myös asioita, jotka ovat ainakin sananmukaisesti tulkiten ristiriidassa nykyisen tiedon kanssa. Harva suomalainen konservatiivi kiistää kosmologian tai evoluutioteorian, vaikka niiden sovittaminen yhteen Raamatun kanssa vaatii vähintäänkin allegorista tulkintaa. Selkeiden faktojen edessä kyllä taivutaan.

Konservatiivi lähtee kuitenkin siitä, että jos raamatuntulkinta ja perinne väittävät asioita, joille ei ole muita perusteluja, raamatuntulkinta ja perinne voittavat aina. Konservatiivien linja on oikeastaan elegantin johdonmukainen. Sääntö on selvä: jos asia on ollut Raamatun maailmassa kielletty, se on kielletty nytkin. Tieto voi olla lisääntynyt, mutta ihminen ei muutu, ja siksi oikea ja vääräkään eivät voi muuttua. Kaikkein vähiten voivat muuttua pyhinä pidetyt asiat. Mitä ei pyhitetty 2000 vuotta sitten, sitä ei voi pyhittää nytkään. 

Liberaalin toiminta-ajatus on epämääräinen

Liberaalilla taas ei ole tällaista yksikäsitteistä toimintaohjetta. Käytännössä jokainen liberaali toimii epäselvässä tilanteessa kuten parhaiten uskoo toimivansa. Ja juuri tämän takia liberalismi ei oikeastaan ole ennakoitavaa. 

Voin tarjota ainoastaan oman näkemykseni, joka ei välttämättä ole kaikkien näkemys. En näe mitään syytä kumota uskonnollisia perinteitä vain siksi että ne ovat perinteitä. En näe, että olisi syytä lähteä päivittämään vaikkapa uskontunnustusta, kolminaisuusoppia, kasteoppia tai luterilaista ehtoollisoppia. En niiden vuoksi toki lähtisi ristiretkelle, mutta mysteerit saavat olla mysteerejä.

Rajan pistän asioihin, jotka johtavat suoraan ihmisten eriarvoiseen kohteluun. Jos ainoa eriarvoisuutta perusteleva asia on perinne tai raamatuntulkinta, eikä muita perusteluja ole, nostan kohteliaasti hattua ja ohitan perinteen ja raamatuntulkinnan. Ne eivät milloinkaan voi olla perustelu ihmisten syrjintään tai epäasialliseen kohteluun. Kolme esimerkkitapausta avaa tätä tarkemmin.

1. Eronneiden vihkiminen

Eronneiden vihkiminen. Elämässä tapahtuu asioita, ja joskus ne johtavat avioeroon. On julma ajatus, että ihmisellä olisi tässä asiassa vain yksi mahdollisuus, ja eroaminen (tai ainakin uudelleen avioituminen) olisi kiellettyä. Tähän Uusi testamentti kuitenkin viittaa, kohtuullisen selvästikin. Siitä huolimatta vain harva konservatiivi pitää tästä enää tiukasti kiinni, ja muutama on itsekin eronnut ja mennyt uusiin naimisiin. Perustelut vaihtelevat, mutta kovin johdonmukaista se ei nähdäkseni ole.

Tämän asian historia ja nykykäytäntö kirkossa on melko sumea ja epäselvä. Vuonna 1948 kirkolliskokous vastusti lähes yksimielisesti eronneiden uudelleen vihkimistä. Presidentin väliintulon takia päätöstä ei kuitenkaan viety kirkkolakiin, joten nyt kirkon on vihittävä kaikki eronneetkin parit. Yksittäinen pappi saa kuitenkin omantunnon syistä kieltäytyä vihkimästä. Kieltäytyjiä varmasti on edelleenkin, mutta heistä ei käytännössä koskaan kuule mitään.

Eronneiden vihkiminen on sallittu yli 70 vuotta, ja on muuttunut repivästä riidasta kysymykseksi, jonka olemassaoloa juuri kukaan ei edes muista.

2. Naisten tasa-arvo

Konservatiivisen näkemyksen mukaan naiset saattavat olla maallisissa asioissa täysin tasa-arvoisia. Pappeus on ainoa poikkeus: se on rajattu miehille. Perusteluja ei oikeastaan pysty ymmärtämään, ellei ole syvällinen teologian osaaja. Käsittääkseni yksi tärkeimpiä perusteluja on se, että ajatus naisen johtajuudesta oli täysin vieras alkukristillisyyden aikana, täysin vieras keskiajalla, ja täysin vieras reformaation aikakaudella, joten sen on oltava vieras nytkin.

Noinkin voi ajatella, ja noin on ajateltu Suomenkin kirkossa vuoteen 1988 asti. Päätöksestä on vasta reilu 40 vuotta, mutta jos se olisi kirkon hajottanut, se olisi tapahtunut jo. Osa kovimmista vastustajista on toki käytännössä perustanut oman kirkkokunnan, mutta määrä on hyvin pieni.

Yksittäisissä tapauksissa naispappeuden vastustus tuottaa silti edelleen ajoittain ongelmia. Voi olla että vaaditaan vielä 30 vuotta ennen kuin nämä kohut ovat yhtä eksoottisia ja harvinaisia kuin eronneiden vihkimisestä syntyvät kohut. 

3. LGBT-ihmisten kohtelu

Meillä liberaaleilla on hiukan ikävä tapa helposti demonisoida kaikki konservativit tässä asiassa. Todellisuus on oikeasti monimutkaisempi, ja konservatiivien asenteissa on suuriakin vaihteluja.

Useimmat kovapintaisetkin suomalaiset konservatiivit ovat sitä mieltä, että homoseksuaalit saavat ilman muuta olla kirkon jäseniä tai jopa kirkon työntekijöitä, kunhan eivät millään tavalla toteuta homouttaan — mitä se sitten tarkoittaakaan. 

On konservatiiveja, joille rekisteröidyn parisuhteen salliminen ei tuottanut ongelmaa, koska sitä ei sanottu avioliitoksi. Avioliitto käsitteenä on pyhä, mutta yhteiskunta saa kyllä määritellä muunlaisia sopimuksia elämisen tavoista.

Samalla perustelulla on myös konservatiiveja, jotka pystyvät täysin elämään sen kanssa, että kaikki saavat mennä maistraatissa naimisiin. Yhteiskunnalla on yhteiskunnan säännöt, kirkolla kirkon säännöt. Heille raja tulee vastaan vain ja ainoastaan kirkollisessa vihkimisessä. 

Perustelu tälle on viime kädessä jopa melko selkeä: konservatiivien mukaan koko Raamatussa ei ole mitään viitettä siitä, että homous olisi hyväksyttävä tai ainakaan siunattava asia. Kun asia oli täydellisen tuntematon ajanlaskun ajan juutalaisessa ja alkukristillisessä yhteiskunnassa, ja on ollut tuntematon koko kirkon 2000-vuotisen historian ajan, sitä ei voi hyväksyä nytkään. Uudempi tutkimus on kyllä löytänyt aiheesta hiukan enemmän värisävyjä, mutta varsinaisesti homomyönteistä Raamatusta ei saa millään tulkinnalla.

Kuten kahdessa edellisessä tapauksessa, noinkin voi ajatella. Ja kuten kahdessa edellisessä tapauksessa, inhimillisyys on ajamassa tuon näkökulman ohi. Voisin tiivistää oman kantani näinkin: hyväksyn LGBT-ihmisten täydellisen yhdenvertaisuuden lähinnä siksi, että en näe yhtään mitään Raamatun ulkopuolista perustelua olla hyväksymättä. Ellei asiasta tehtäisi kirkossa numeroa, kukaan ei keksisi syytä miksi siitä pitää tehdä numeroa.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? 

On mahdoton ennakoida, miten tasa-arvoisen vihkimisen suhteen edetään. Todennäköisin arvaus on, että edetään suunnilleen kuten kahdessa edellisessä tapauksessa. Tällä vuosikymmenellä päätetään sallia kaikkien kirkollinen vihkiminen; 2060-luvulla asia herättää vielä yksittäisiä kohuja; vuosisadan lopulla vain kirkkohistorioitsijat muistavat että tällaista debattia on edes käyty.

En tiedä vielä, mitä muuta perinnettä seuraavaksi lähdetään rikkomaan. Uumoilen, että seuraavien 30 vuoden aikana pinnalle voivat nousta esimerkiksi apilaperheet, tai sitten hiukan villinä korttina esimerkiksi eläinten oikeudet. En osaa vielä millään tavalla ennakoida, mihin niiden kanssa päädytään. Ei osaa kukaan muukaan.

Tunnen aika suurtakin sympatiaa konservatiivisia ystäviäni kohtaan. Yhteiskunta ja kirkko eivät todellakaan ole menossa heidän haluamaansa suuntaan.  Mutta mikä vielä pahempaa, kukaan ei tiedä, mihin suuntaan ne ovat menossa. Jos ihminen hakee kirkosta nimenomaan järjestystä ja ennakoitavuutta, tilanne on aidosti ahdistava. 

Luterilainen kirkko ei ole yhdentekevä harrastuskerho, vaan merkittävä toimija jolla on merkittävä vastuu siitä, miten ihmisiä ja ympäristöä kohdellaan. Jotta tätä vastuuta voisi kantaa laajasti, kirkko tarvitsee sekä konservatiivinsa että liberaalinsa. Siksi nykyisestä muutostilanteesta on päästävä eteenpäin, vaikka se ehkä vaikealta tuntuukin. Toisaalta aiemmistakin muutoksista on päästy eteenpäin, vaikka ne ovat olleet vaikeita. Toivotonta tämä ei ole.

Jakke Mäkelä on ehdolla Turun Katariinan seurakunnassa (numerot 19 & 71, vaalikonevastaukset). Lue myös hänen ehdokasesittelynsä sekä kirjoituksensa siitä, mitä data kertoo kirkon tulevaisuudesta.

TOM LINKINEN: KRIITTINEN LÄSNÄOLO JA HYVÄ TAHTO TARJOLLA TÄNÄÄNKIN — EDELLEEN

Ehdokasesittelyssä Tom Linkinen, Tuomiokirkkoseurakunta (numerot 13 & 52, vaalikonevastaukset).

Hei ja moi! Olen Tuomiokirkkoseurakunnan aktiivi ja takana on kaksi kautta eli kahdeksan vuotta seurakuntaneuvostossa ja neljä vuotta sen työjaostossa eli ”seurakunnan hallituksessa”. Neljä vuotta sitten, viime seurakuntavaalien aikaan, yksi läheinen kanssapuuhaaja totesi, ettei se vallankumous sitten alkanutkaan, vaikka minulla oli yksi kausi neuvostossa silloin jo takana. Vaan alkoihan se; asiat muuttuvat harkitusti, keskustellen ja pohtien. Äkkirysäyksistä seuraa harvoin paljoa mitään hyvää. Historian ammattilaisena tiedän miten historia antaa vallankumouksista karvaita oppitunteja. Uudistukset – niin, uudistukset! – etenevät parhaimmin rauhallisesti hengitellen. Neljässä vuodessa ehti aikanaan vähän aloittelemaan, kahdeksassa vuodessa on jo saanut jotain aikaiseksikin. Entä seuraavalla kaudella, seuraavan neljän vuoden aikana? –Lupaan tehdä parhaani.

Olen historiantutkija ja kulttuuritoimija. Suuren osan aikuisesta elämästäni olen puuhastellut historiantutkimuksen parissa; tutkijana, opettajana, tapahtumien järjestäjänä, kirjoittajana ja kommentoijana. Toisaalta olen kulttuuritoimija, ja sekaantunut muutamiinkin hankkeisiin tutkimusta ja teatteria yhdistellen, nukketeatteriin, ja kirjoittamisen maailman kuvioihin. Tämä tarkoittaa että olen näissä puitteissa kirjottanut näytelmiä, esiintynyt näyttelijänä teatterilavoilla Suomessa ja vähän ulkomaillakin, ja lisäksi esimerkiksi lukenut ja kommentoinut muiden kirjoittajien tekstejä, toiminut autokuskina, pessyt vessoja… Monipuolisia tekemisiä yhtä kaikki.

Oma seurakunta ja koko kirkko on minulle rakas. Haluan olla mukana saattamassa kirkkoa, minun kirkkoani, tänään ja huomenna. Niin tänään kuin huomenna on tärkeää että kirkko on kiinni ajan tärkeissä keskusteluaiheissa ja muutoksissa. Ikuisuus saattaa olla ikuista, mutta tässä maailmassa on pysyttävä mukana, keskellä ja osana tätä maailmaa ja tämän maailman keskusteluja, arvoja, ja kannanottoja.

Turun Vihreän kirkon ehdokkaana koen olevani siellä missä minun kuuluu olla, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kirkon puolesta, ympäristöasioita päivittäin unohtamatta. Sydämeni on punavihreä ja vasemmalla, sen verran tiedän, vaikken lääketieteen puolella aikanaan tohtoroitunutkaan, eli poliittisesti olen punavihreä, tai vihervasemmistolainen, miten päin vain. Kannan mukanani myös sateenkaaren värejä, ne ovat tärkeitä mitä tärkeimmästä syystä; ne ovat osa minua, elämääni, ja tätä maailmaa.

Jos minut valitaan jatkamaan luottamustehtäviä seurakunnassani ja Turun seurakuntayhtymässä, neuvotteluihin ja kokouspöytiin istuu aina kaikki tuo mitä tässä olen kirjoittanut. Mitäpä muutakaan. Kannan kriittistä läsnäoloa ja hyvää tahtoa joka päivä, jokaiseen käsiteltävänä olevaan asiaan, ja lupaan tehdä niin edelleen. Puhun sitten kun katson että nyt pitää puhua. Yritän ylipuhua muita silloin kun katson että sille on tarve. Ja voin oikein hyvin ja helposti olla hiljaa silloin kun asiat etenevät ihan hyvin ilman ylimääräisiä puheenvuorojakin. Omasta mielestäni tämä rehellinen kokonaisuus on ollut oikein toimiva asia kuluneet kahdeksan vuotta, ja näiltä pohjilta olen käytettävissä luottamustehtäviin ja päättäjäksi, seurakunnan ja koko kirkon asioiden hoitamisiin.

Nämä ovat tärkeät vaalit; näissä vaaleissa valitaan myös tulevien kirkolliskokousvaalien maallikkoäänestäjät. Joko sinne saataisiin tässä ajassa elävä päättäjien joukko? Sekin on hyviltä osin näistä vaaleista kiinni. Käytetäänhän, seurakuntalaiset, äänioikeuttamme.

SELINÄ NERA: SYRJINTÄÄ POISTAMASSA

Olen Selinä Nera, 21-vuotias hallintotieteiden opiskelija, joka lukee pääaineena julkisoikeutta. Toimin tällä hetkellä Turun vammaisneuvoston varapuheenjohtajana sekä nuorisopolitiikassa. Erityisesti minua kiinnostaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä erilaiset yhdenvertaisuuskysymykset.

Sairastan harvinaista lihassairautta, jonka vuoksi en ole ikinä pystynyt kävelemään. Tämä on johtanut siihen, että olen kohdannut yhteiskunnassa paljon eriarvoistavia rakenteita, joihin haluaisin vaikuttaa. Hallintotieteiden opintoni auttavat minua vaikuttamaan oikeisiin rakenteisiin niin, että kirkko voisi olla yhdenvertaisempi. Olen joutunut kokemaan syrjintää kirkossa, esimerkiksi rippikoulussa. Haluaisin, että jatkossa jokainen nuori voisi löytää kirkossa yhteisön, jossa jokaisen on hyvä olla ominaisuuksistaan riippumatta.

JAKKE MÄKELÄ: DATA JA NUORISO

Nuorissa on tulevaisuus. Tämä ei ole klisee, vaan fakta — ja fakta, jonka pitäisi olla erityisesti kirkon päättäjien mielessä koko ajan. Kirkko on lähes ainoa instituutio, joka katselee asioita satojen tai miksei tuhansienkin vuosien aikaskaalassa. Siinä skaalassa ei riitä ajatella, mitä juuri nyt tapahtuu, vaan on mietittävä myös sitä, mitä tapahtuu kun nykyinen miespolvi vaipuu unholaan.

Itse nostin nuoret vaalikoneessa tärkeimmäksi painopisteeksi. Jos meillä ei ole aktiivisia ja kiinnostuneita nuoria toiminnassa lähivuosina, meillä ei 50 vuoden kuluttua ole toiminnassa ketään. Hyvin tiedetään, että nuorten aktiivisuus ja ylipäätään kirkkoon kuuluminen on suuri kysymysmerkki.  Jos on kiinnostunut kirkon jatkuvuudesta, tämän pitäisi herättää.

Dataihminen pyrkii tässä kohtaa löytämään numeroita, jotka kertovat tarinaa siitä, mihin täsmälleen pitäisi herätä. Kirkontilastot-fi-sivulla on mm ennusteita kirkon ja eri seurakuntien jäsenmääristä. Ennusteissa tehdään normaalit demografiset oletukset, eli käytännössä oletetaan että mikään ei radikaalisti muutu. Vaikka todellisessa elämässä asiat saattavatkin radikaalisti muuttua, nämä ennusteet ovat hyvä lähtökohta.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on järkevä kokonaisuus, jonka ennustettavuus voi olla ainakin kohtalainen. Normaalein demografisin oletuksin kirkon jäsenmäärän kehitys Turussa ikäryhmittäin olisi alla olevan kaltainen. Silmiinpistävää kuvaajassa on erityisesti 20-29-vuotiaiden jäsenten a) suuri määrä ja b) voimakas hiipuminen. Turku on opiskelijakaupunki, ja opiskelijoiden trendit näkyvät täällä vahvasti. Kirkkoon kuuluminen ei ole opiskelijatrendi.

Kaikkein nuorimpien ikäluokkien osalta tämä kuvaaja saattaa olla ylioptimistinenkin. Jos vanhemmat eivät kuulu kirkkoon, on vaikea nähdä miksi syntyvät lapsetkaan kastettaisiin. Laskevaa trendiä näkyy kyllä nuorimmissa ikäluokissakin, mutta se voi todellisuudessa olla paljon jyrkempikin.

Varsinainen datatarina syntyy, jos mietitään ketä missäkin ikäryhmässä oikeasti on. Alla on noin 20 vuoden kehitys ikäryhmittäin. Esitystavan etuna on se, että mustia viivoja seuraamalla voi arvioida myös se, ketä nykyisiä ihmisiä missäkin ikäryhmässä on. Oma 50+ sukupolveni on 2040-luvulla 70+ sukupolvi, ja niin edelleen.

Toisin sanottuna: noin 40% turkulaisista kirkon jäsenistä kuuluu tällä hetkellä siihen yli 50-vuotiaiden ikäluokkaan, jolla on kohtuullista mielenkiintoa toimintaan. Tämä osuus harmaantuu ja puolittuu 20 vuodessa. Kysymys kuuluukin: onko meille jatkajia? Jos nykyinen trendi jatkuu tällaisenaan, vastaus lienee karu: ei.

Siksi olisikin olennaista saada nykyinen trendi murtumaan. Ja se voi tapahtua ainoastaan panostamalla nuoriin — jopa nuoriin, jotka eivät ole tässä kohtaa vielä syntyneet. Valitettavasti olen itse dataihminen, en ihmis-ihminen. Siksi en tiedä, miten trendin käytännössä saisi murtumaan. Omat lapseni olen saanut kasvatettua suuripiirtein kunnialla aikuisiksi, mutta ei minulla ole aavistustakaan miten nuoria tavoittaisi.

Mutta.

Joskus data saattaa antaa vihjettä positiivisestakin tarinasta. Seurakuntavaalien ehdokkaat eivät välttämättä ole kovin hyvä mittari sille, miten aktiivisia seurakuntalaiset ovat. Keräsin kuitenkin kaikkien Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän ehdokkaiden ikätiedot, ja alla nähdään mielenkiintoinen ilmiö. Ehdokkaiden keski-ikä on odotetusti korkea, 54 vuotta (mediaani on 56 vuotta). Alle 40-vuotiaita on vain kourallinen.

Jos tehdään sovitus 30 ja 75 ikävuoden välillä, saadaan punaisen viivan kaltainen trendi, jonka perusteella mielenkiinnon vielä nuoremmissa ikäryhmissä pitäisi mennä hyvin lähelle nollaa. Mutta käykin toisin: alle kolmekymppisiä ehdokkaita (punaisen katkoviivan kohdalla) onkin merkittävästi enemmän kuin mikään trendi antaisi ymmärtää.

Tämä on vain yksi datapiste, eikä kovin luotettava sellainen. On mahdollista, että seurakuntavaaleissa on aina ollut tällainen jakauma (dataa en ole löytänyt). Silti se antaa pienen vihjeen siitä, että jotain epäjatkuvuutta voisi olla. Ja tällaisessa tilanteessa, kun lineaarinen sovitus on synkähkö, mikä tahansa epäjatkuvuus herättää toivoa.

Tämä epäjatkuvuus on siis lupaava signaali, ja sitä pitää kehittää ja vaalia. Ensi valtuustokaudella juuri nuorten aktivoimisen pitää olla yksi tärkeimmistä tehtävistä seurakunnissa.

Työskenten ammatikseni datan kanssa, ja olen kiinnnostunut hallinnon koukeroista ja muista tylsistä asioista. Olen ehdolla Turun Katariinan seurakunnassa (numerot 19 & 71, vaalikonevastaukset) 

ELSA LEMPINEN: TULEVAISUUDEN KIRKKO ON YHDENVERTAINEN

Ehdokasesittelyssä Elsa Lempinen, Martti (numerot 14 & 54, vaalikonevastaukset)

Olen Elsa Lempinen ja ehdolla entistä yhdenvertaisemman, monimuotoisemman ja kestävämmän kirkon puolesta. Opiskelen tällä hetkellä maantiedettä Turun yliopistossa ensimmäistä vuotta. Vapaa-aikani kuluu eri yhdistyksissä ja vaikuttamistoiminnassa mm. Turun ja Kaarinan seurakuntien yhteisessä Nuorten hallituksessa ja Turun nuorisovaltuustossa.

Liityin seurakunnan toimintaan tavallisimmalla tavalla: rippikoulun kautta. Rippikoulun jälkeen kiinnostuin seurakunnan toiminnasta. Löysin itselleni tovereita, tekemistä ja tukiverkoston. Pääsin seurakunnassa osaksi yhteisöä, joka tukee minua ja hyväksyy minut itsenäni.

Päätin lähteä ehdolle, sillä haluan vaikuttaa kirkon toimintaan ja tuoda nuorten ajatuksia ja näkökulmia esille. Erityisesti minua kiinnostaa ihmisten hyvinvointi ja yhdenvertaisuus. Tulevaisuuden kirkko on yhdenvertainen. Se ei syrji, vaan tukee kaikista taustoista tulevia ihmisiä. Monipuolisemman kirkon luomiseksi tarvitsemme toimintaan mukaan kaikenlaisia ihmisiä. Jos seurakunnissa kaikesta päättää vain tietty ihmisryhmä, muut voivat helposti jäädä huomioimatta. Siksi seurakuntien päättäjiksi tarvitaan erilaisia ihmisiä.

Kirkon on myös aika uudistaa imagonsa. Jotta nuoret aikuiset pysyisivät mukana kirkon toiminnassa ja kirkko säilyisi merkittävänä sosiaalisena organisaationa tulevaisuudessakin, se tarvitsee nuoria edustajia ja nuorille aikuisille suunnattua toimintaa. Yhteisön lisäksi seurakuntien tulee pitää huolta myös ympäristöstä.

Näissä seurakuntavaaleissa ei päätetä ainoastaan sitä, kuka jatkossa valitsee kirkkokahvien tarjoilut, vaan 20.11. vaikutetaan koko kirkon tulevaisuuteen.