Missä ja miten voit äänestää?
Vaalien varsinainen äänestyspäivä on su 20.11. Jokainen äänestää oman seurakuntansa äänestyspaikalla. Löydät paikat täältä (ja tämän sivun lopusta). Jos et satu muistamaan, mihin seurakuntaan kuulut, saat sen selville tästä palvelusta.
Miksi äänestäisit juuri Vihreä Kirkko -listaa?
Listamme pyrkii kokoamaan yhteen paikkaan ehdokkaat, jotka selkeästi ajavat kirkkoa liberaaliin ja ympäristöystävälliseen suuntaan. Emme ole leimallisesti nuorten lista, aikuisten lista, tai senioreiden lista; uudistusmielisyys ei katso ikää, vaan asennetta. Jokainen ehdokkaamme (joihin pääset tutustumaan Ehdokkaat-välilehdellä) allekirjoittaa seuraavat arvot:
- Hän on valmis uudistamaan kirkkoa, kun tilanne sitä vaatii. Uudistusten avulla mahdollistetaan, että kirkko vaikuttaa yhteiskunnassamme vielä sukupolvien ajan.
- Hän haluaa kirkon ottavan ilmastonmuutoksen tosissaan ja tekevän kaiken voitavansa sen ehkäisemiseksi, niin pienissä kuin suurissakin asioissa.
- Hän uskoo tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen aina ja kaikkien kohdalla. Ketään ei tule kirkossa kohdella eriarvoisesti.
- Hän haluaa kirkon auttavan diakoniatyön kautta kaikkein huono-osaisimpia, myös esimerkiksi paperittomia maahanmuuttajia. Ihmisarvo kuuluu kaikille.
- Hän haluaa kirkon olevan yhdenvertainen ja reilu työnantaja, ja seurakunnan tukevan työyhteisönä työntekijöiden hyvinvointia.
- Hän haluaa lisää avoimuutta päätöksentekoon, ja tahtoo että päättäjät julkistavat avoimesti sidos- ja taustaryhmänsä.
Jos nämä arvot resonoivat myös sinulle, tervetuloa äänestäjäksemme! Konkreettisempia tavoitteitamme ensi kaudelle ovat mm:
- Ympäristöstä huolehtiminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen on keskeinen osa kirkon ydintehtävää. Uskomme, että Jumala antoi luonnon ihmisille sekä viljeltäväksi että varjeltavaksi.
- Diakonian resurssien lisääminen huolehtimaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevista.
- Samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen salliminen lopuissakin Turun seurakunnissa.
- Haluamme lisätä seurakuntien tietoisuutta erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämästä ja tukea heidän osallisuuttaan seurakunnissa.
- Haluamme varmistaa, että kirkko kohtelee kaikkia työntekijöitään reilusti ja tasapuolisesti, ja panostaa riittävästi heidän hyvinvointiinsa.
- Haluamme lisää läpinäkyvyyttä kirkolliseen päätöksentekoon.
- Nuorten ja nuorten aikuisten toiminnan lisääminen ja osallisuuden vahvistaminen seurakunnissa. Nuoret aktiivit ovat edellytys sille, että kirkko on olemassa vielä 2060-luvullakin.
Tutustu siis tarkemmin ehdokkaisiimme täällä. Voit seurata meitä myös Facebookissa ja Instagramissa.
ÄÄNESTYSOHJEET
Vaalipäivänä 20.11.2022 voit äänestää vain oman kotiseurakuntasi äänestyspaikassa. Kaikki äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna klo 11–20.
Muista ottaa kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan äänestyspaikalle. Henkilöllisyystodistukseksi kelpaavat ajokortti, poliisin myöntämä henkilökortti ja passi. Saat äänioikeutetun ilmoituskortin kotiisi postitse, ja voit ottaa sen mukaan äänestyspaikalle.
Henrikinseurakunta
Henrikinkirkko
Peltolantie 2
Kaarinan seurakunta
Kaarinan kirkko
Voudinkatu 2
Katariinanseurakunta
Pyhän Katariinan kirkko
Kirkkotie 46
Martinseurakunta
Martinkirkko
Huovinkatu 1
Maarian seurakunta
Maarian kirkko
Maunu Tavastin katu 2
Mikaelinseurakunta
Mikaelinkirkko
Puistokatu 16
Paattisten seurakunta
Paattisten kirkko
Paattistentie 847
Piikkiön seurakunta
Piikkiön kirkko
Hadvalantie 5
Tuomiokirkkoseurakunta
Turun tuomiokirkko
Tuomiokirkonkatu 1
Åbo svenska församling
Aurelia
Auragatan 18